Teleskooppivavalla onkimaan

Teleskooppivavalla onkimaan

Juha Ojaharju

Onginta on ylivoimaisesti suosituin kalastusmuoto maassamme. Vuosittain yli miljoona suomalaista kalastaa onkimalla. Varustuksena on tavallisesti lasikuituinen onkivapa ja veden pinnalla tunnelmallisesti kyljellään kelluva punavalkoinen koho. Tämän päivän onkijalle on kuitenkin tarjolla huomattavasti parempiakin välineitä, joilla saa myös paremmin saalista. Kunnon varusteilla on paljon mukavampi kalastaa ja niillä saa harrastuksestaan enemmän irti.

Onki koostuu viidestä eri perusosasta, joita ovat vapa, siima, paino, koukku ja koho.  Onkimisen suurin viehätys piilee nimenomaan kohon liikkeiden seuraamisessa. Kun onki on oikein rakennettu ja ollaan hyvällä kalapaikalla, tulee väistämättä tunne, että koho voi upota veden alle hetkenä minä hyvänsä.
Mutta millainen on hyvä onki? Millaisia välineitä hyvään onkeen tarvitaan? Seuraavassa käydään läpi teleskooppivavalla kalastavan onkijan perusvarusteet ja kerrotaan miten niitä käytetään.

Onkivavan valinta

 

Teleskooppinen onkivapa on suomalaisen onkijan yleisin valinta. Teleskooppivapoja löytyy moneen eri lähtöön: pituudet vaihtelevat yleensä välillä 3-8 metriä ja pidempiäkin löytyy tarvittaessa. Myös niiden painossa on huomattavia eroja; isojen kalojen kalastamiseen tarkoitetut vavat ovat painavampia ja herkkään pikkukalojen ongintaan tehdyt vavat tietenkin kevyempiä ja samalla hauraampia.
Tärkein tekijä vapaa valittaessa on vavan valmistusmateriaali. Vavat voidaan jakaa sen perusteella kahteen pää ryhmään: lasikuituvavat ja hiilikuituvavat

Lasikuituvapa

Lasikuituvapojen hyviä puolia ovat kestävyys ja halpa hinta. Huonoihin puoliin lukeutuvat vavan raskaus ja löysyys. Juurin painon ja löysyyden takia en suosittele yli nelimetrisen lasikuituvavan hankkimista. Pitkän ja heiluvan lasikuituvavan kannattelu käy voimille, eikä sellaisella kalastaminen ole hauskaa. Nelimetrinen ja sitä lyhyempi laadukas lasikuituvapa, on kuitenkin ihan hyvä valinta onkivavaksi. Edullisin vaihtoehto on nelimetrinen onkivapa jossa on 4-5 -osainen teleskooppirakenne jolla on hyvä aloittaa harrastus. Hieman arvokkaampi on pieneen tilaan pakkautuva ja hieman jämäkämpi matkateleskooppivapa, jota on kätevä kuljettaa mukana repussa tai autossa.

Teleskooppivapa

 

Hiilikuituvapa on kevyt

 Hiilikuidusta valmistettu teleskooppivapa on kevyt ja tunnokas. Hiilikuituvavoissa vavan paino ei muodostu ongelmaksi, joten vavoista voidaan tehdä hyvin pitkiä, ilman että niistä tulisi hankalasti käsiteltäviä. Edes kymmenmetrisen hiilikuituvavan käyttö ei ole vaikeaa.

Kannattaa muistaa, että hiilikuidusta valmistetut teleskooppivavat eivät kestä kovaa käsittelyä.  Kolhut vavan pinnassa voivat merkittävästi heikentää niiden kestävyyttä. Vapa kannattaa siis suojata aina kuljetuksen ajaksi ja pitää se erossa rantakivistä. Kevyellä hiilikuituvavalla ongittaessa kannattaa myös pitää aina haavi mukana, sillä vapa ei kestä suurien kalojen nostamista suoraan ylös vedestä. Muutenkin on järkevää varmistaa suurten kalojen ylöstulo haavilla.

Siiman kiinnittämistä varten on teleskooppivavan kärjessä yleisimmin kärkirengas. Kärkirenkaan tilalle voi vavan kärkeen liimata muovisen pikakiinnityslukon, mikä helpottaa ja nopeuttaa siiman kiinnitystä ja irrottamista.

Avaa vapa osa kerrallaan

Muista aina kun avaat teleskooppivapaa kalastuspituuteen, että vapaa ei saa heittää auki. Seurauksena on nimittäin osien lukkiutuminen toisiinsa, eikä vapaa yleensä enää sen jälkeen saa takaisin kuljetuspituuteen. Teleskooppivapa avataan osa kerrallaan kärkiosasta alkaen. Liitoskohdat vedetään ja kierretään auki vavan kierteen suuntaisesti. Samoin toimitaan vapaa kuljetuspituuteen kasattaessa. Mikäli vapaan tulee hiekkaa tai muuta maa-ainesta, kannattaa se purkaa ja huuhdella puhtaalla vedellä. Liitoskohtiin voi suihkauttaa silikonisprayta.

Onkilaite

Onkilaite on siimasta, kohosta, painoista ja koukuista rakennettu kokonaisuus. Onkilaitetta säilytetään onkipohjan ympärille käärittynä. Pullean punavalkoisen kohon ympärille rakennettu onkilaite on yleisin, mutta se on kalastavuudeltaan heikoin, sillä kala tuntee kohon vastuksen maistellessaan syöttiä.

Jotta onkilaite olisi kalastava, on sen jokaisen osan sovittava kokonaisuuteen. Painot tulee olla mitoitettu niin, että kohosta näkyy vedessä vain yläantenni. Koukun koko suhteutetaan käytettävän syötin ja tavoiteltavan kalan mukaan. Siima ei saa olla liian paksua, jotta se ei pelota kalaa. Siiman tulee kuitenkin olla riittävän kestävää, jotta se ei poikkea kalan kanssa kamppailtaessa.
Hyviä onkilaitteita voi onneksi nykyään ostaa valmiina. Onkilaitetta valittaessa täytyy kuitenkin tietää hiukan sen vaatimuksista. Seuraavassa muutamia suuntaviivoja onkilaitteen valintaan:

Ahven, särki, sorva yms. kalojen paino n. 50-200 grammaa:
Siiman paksuus: 0,18 – 0,22mm
Kohon kantavuus: 0,8 – 2 grammaa
Koukun koko: 16 – 6 (huom. mitä pienempi numero, sen isompi koukku)

Ahven, sorva, säyne, lahna yms. kalojen paino n. 250 – 500 grammaa:
Siiman paksuus: 0,20–0,25mm
Kohon kantavuus: 1,5–5 grammaa
Koukun koko: 10 – 4

Teleskooppivavalla onkimaan

Kohon oikea painotus

Kalan saannin kannalta on hyvin tärkeää, että koho on oikein painotettu. Jos koho on vajaasti painotettu, tuntee kala kohon nosteen ja voi hylätä sen takia syötin. Siimassa on riittävästi painoja, kun koho kelluu niin, että siitä on näkyvissä vain värikäs yläantenni. Näin painotettuna koho uppoaa helposti, eikä kala tunne liian suurta vastusta.

Kohon valinta

Kohot voidaan jakaa karkeasti seisovan veden ja virtaavan veden kohoihin. Virtaavan veden kohossa, suurin osa kohon massasta on yläosassa ja seisovan veden mallissa päinvastoin. Kuvassa on havainnollistettu virtaavan veden ja seisovan veden kohojen malli. Virtaavan veden koho on merkitty kirjaimella V ja seisovan veden koho kirjaimella S.

Onkikohot

 

Lisämateriaalit:

Video: Onginnan perusteet

Katso myös:

Entistä oivallisemmaksi kalamieheksi