Onnen ja epäonnen päivä

Onnen ja epäonnen päivä, kuhaa uistelemalla.

Heinäkuisena aamupäivänä auringon paahtaessa täydeltä taivaalta, suuntasimme Airistolle uistelemaan isäni ja kalastusopas Kari Hokkasen kanssa. Keli oli kerrassaan mainio, lämmöstä ja kevyestä tuulenvireestä sai nauttia täysin siemauksin. Valitettavasti näistä olosuhteista johtuen odotukset kalan aktiiviselle syönnille eivät olleet kovinkaan suuret.

Ajaessamme kohti kalapaikkaa, emme osanneet arvata mitä olisi vielä edessä. Eipä aikaakaan kun, vaappuihin alkoi tarttua toinen toistaan mukavamman kokoisia kuhia. Vapoihin oli viritettyinä IGFA:n Maailmanennätys kelpoiset Sufix-siimat. Tiesin kalapaikkamme parhaat puolet ja uskoin että maailmanennätys kuhan saaminen ei ehkä olisi täysin mahdotonta.

Vetouistelun lomassa pysähdyimme hetkeksi nauttimaan eväitä, mitä nyt kalastukselta maltoimme. Ilma kävi entistä kuumemmaksi, joten Kari riisui takkinsa ja siinä samassa hänen avainnippunsa lensi kaaressa mereen. Siellä sitten tärkeät avaimet lepäsivät merenpohjassa useiden metrien syvyydessä. Siinä oli Karilla ärräpäissä pitelemistä.

Jatkoimme uistelua ja silloin se tapahtui. Ohuimmassa 0,13 mm paksussa, 1 kg vetolujuuden omaavassa siimassa näkyi yllättävää liikettä. Vapa taipui alaspäin ja tajusin että nyt siellä on kala kiinni. Tiesimme että siima on erittäin ohut ja saaliin ylös saaminen olisi hankalaa, ellei mahdotonta. Jarru oli todella löysällä, kun aloin kelata siimaa puolalle. Käteni tärisivät jännityksestä kun kala nousi pintaan ja näin että kyllähän tuolla kokoa riittää silloisen maailmanennätyksen ylitykseen. Jatkoin kalan väsyttämistä rauhallisin liikkein. Pelkäsin että kohta siima napsahtaa poikki. Isäni ja Karin antaessa kilvan ohjeita, sain siimaa pikkuhiljaa kelalle. Ja kohta komea kuha olikin jo käsieni ulottuvilla. Kari auttoi kalan haaviamisessa veneeseen. Siinä se sitten oli, mahdollinen maailmanennätys kuha haavissa veneen laidan paremmalla puolella. Jännityksen vallassa ripustin kuha vaakaan joka näytti lukeman 1,72 kg. Kuha painoi moninkertaisesti silloisen ennätyspainon. Pyyntivälineenä toimi tehokkaaksi osoittautunut muikun värinen Rapalan Scatter Minnow -vaappu.

Hetken riemuittuamme, ajoimme rantaan ja kuvasimme kalan, vaa'an sekä muut tarpeelliset kuvat nykyisen maailmanennätyksen haastamiseen. Jatkoimme kalastusta vielä muutaman tunnin ja sen jälkeen palasimme rantaan. Saalis oli hyvä, mutta ennen kaikkea tämä saamani kuha kruunasi tämän kesäisen uisteluretken. Fiilis oli mahtava, kun tiesin että tällä kuhalla olisi mahdollisuudet päihittää nykyinen maailmanennätys yhden kilon siimaluokassa. Nyt oli enää jäljellä kotimatka ja illalla makeat unet, uneksien maailmaennätyksestä.

Ennätyskuha odottaa tällä hetkellä vielä IGFA:n virallista hyväksyntää, mutta uskon että vahvistus on vain ajan kysymys!

Jasmin

Kalalajit: 
Kirjoittaja: 
Jasmin