IGFA tilastoja 2016

IGFA tilastot

Kalastusvuosi 2016 on paketissa ja IGFA World Records Game Fishes 2017 -vuosikirja on julkaistu. Tässä ympäri maailmaa tunnetussa massiivisessa opuksessa on lueteltu ja tilastoitu viralliset maailmanennätyskalat, niiden pyytäjät ja heidän käyttämät välineet.

 

Vuonna 2016 tehdyt uudet ME-tulokset

- Rapala-vieheillä tehtiin 14 uutta virallista maailmanennätystä mm. Brasiliassa, USA:ssa, Japanissa, Espanjassa, jne. Tämä oli jälleen kerran enemmän kuin kenelläkään muulla viehevalmistajalla. Sen lisäksi että Rapalalla on pitkä historia, voidaan sano että Rapala tekee historiaa. Se pitää ylivoimaisesti hallussaan kaikkien aikojen maailmanennätysten maailmanennätystä.

- Rapala-vaa’oilla punnittiin toiseksi eniten eli 123 kpl maailmanennätystulosta. Merikalastuksessa edelleen yleisessä käytössä olevalla Bogalla punnittiin 140 hyväksyttyä tulosta, mutta Rapala lähenee vuodesta toiseen. Muille vaakavalmistajille jäi vain rippeet.

- Shimanon keloilla tehtiin eniten sekä makean että suolaisen veden ennätyksiä vakuuttavalla ylivoimalla muihin kelamerkkeihin nähden. Kummassakin sarjassa Shimanolla tehtiin enemmän ennätyksiä kuin muilla TOP10 merkkien tuotteilla yhteensä.

- Vavoissa Shimanon ylivoima ei ollut aivan yhtä selvä vaikka sen vavoilla tehtiinkin eniten maailmaennätyksiä.

IGFA

Millä välineillä ME-tulokset tehdään Suomessa

Suomalaiset ovat tehneet kymmenkunta ME-tulosta joista kuusi on voimassa.

Tilasto Suomalaisten käyttämistä välineistä 2016 loppuun mennessä:

60 % Shimano-kela
40 % Shimano-vapa
80 % Sufix-siima
60 % Rapala-vaappu
60 % Rapala vaaka

Nyt taktiikka sekä välineet kuntoon ja uutta maailmanennätystä kalastamaan. Suomessakin on siihen hyvät mahdollisuudet!

 

Kireitä Siimoja!

Ennätyskalat

IGFA tilastot

IGFA tilastoja 2016

Rapala-vieheillä tehtiin 14 uutta virallista maailmanennätystä mm. Brasiliassa, USA:ssa, Japanissa, Espanjassa, jne. Tämä oli jälleen kerran enemmän kuin kenelläkään muulla viehevalmistajalla... Lue lisää5.4.2017

Rapalan vauhti ei hyydy - eniten ME-kaloja kaudella 2015

”Enemmän ja ISOMPIA kaloja” -slogan piti taas kerran paikkaansa Rapalan osalta kun IGFA (International Game Fish Association) julkisti uudet Maailmaennätys-tilastot. Rapalan vieheillä pyydettiin 11 uutta ME-tittelin arvoista kalaa vuoden 2015 aikana. Lue lisää20.4.2016

Rapala-vaapuilla tehtiin ME-tuloksia

Rapala-vieheillä tehtiin vuonna 2014 enemmän IGFAn (International Game Fish Assosiation) hyväksymiä maailmanennätyksiä kuin millään muulla vieheellä. Vuonna 2014 Rapalan vaapuille kertyi 19 kpl ME-kalaa. Lue lisää17.3.2015
Uusia IGFA-maailmanennätystuloksia Suomeen

Uusia IGFA-maailmanennätystuloksia Suomeen

IGFA (International Game Fish Association) on hyväksynyt kaksi uutta Maailmaennätystä Suomeen ja suomalaisille. Molemmat ennätykset tehtiin kalastusopas Kari Hokkasen veneeseen. Lue lisää3.12.2014
IGFA All Tackle

Potentiaalinen IGFA All Tackle Lenght -ennätys Suomesta

Kun opas innostuu, asiakas onnistuu! Näin on käynyt kalastusopas Kari Hokkasen veneessä - jo kolme kertaa. Tällä viikolla Hauki-Hokkanen jätti asiakkaansa puolesta jo kolmannen IGFA Maailmaennätys -hakemuksen. Lue lisää9.5.2014