Kuha-aika jatkuu vielä elokuussakin - Essin blogit

Nyt, kun kolea kesä on saanut jatkoa hieman lämpimämmästä elokuusta, loistavat kuhakelit jatkuvat. Kuhat viihtyvät lämpimissä vesissä ja ovat aktiivisia etenkin hämärän aikaan. Syksyllä vesien viiletessä kuhat painuvat pohjan tuntumaan.

 

Kun auringonlasku värjää taivaan punertavaksi, on aika kerätä kalastuskamppeet veneeseen. Hämärän hetkellä järvellä alkaa tapahtua: särkikalojen parvet muodostavat vedenpintaan renkaita, taimenten pyrstöt pärskähtelevät koskella ja lepakoiden siluetit piirtyvät vasten taivasta. Lämpimät illat ja ruoka houkuttelevat paikalle myös kuhia.

Oma suosikkikuhapaikkani on virtaavan veden äärellä, kosken alla sijaitseva allasmainen alue, jossa olen kalastanut lähinnä ilta-aikaan. Vaaput alkavat maistua kuhille erityisen hyvin sillä hetkellä, kun aurinko on laskenut. Kun uistimen näkee vaihtaa vielä juuri ja juuri ilman otsalamppua, on se hetki. Ensimmäinen kuhatärppi on tullut miltei joka heittelykerralla kello 23 aikaan. 

Kuluvan kesän aikana olen testannut Rapala Scatter Rap Husky 13 -vaappuja, jotka on kehitetty kuhan kalastukseen  näillä vaapuilla on kyllä tullut myös järvilohia ja haukia. Vaapun uintiliike koostuu puolelta toiselle potkusta, vaapun rungon kiertoliikkeestä ja vaapun puolelta toiselle singahtelevista pyrähdyksistä. Vaapun uintisyvyys heittäessä (2,4 m) on matalan kosken alla paikoin liian syvä, mutta toisaalta syvemmissä kohdissa nuo kuhat juuri ovat, täytyy vain tietää missä.

Vaappujen värivalikoima on huikea, mutta elokuussa iltahämärän aikaan olen luottanut pääasiassa ärsytysväreihin. Eniten kuhatärppejä on tullut Special (ELJS) -värityksellä, jossa toistuvat kaikki sateenkaaren värit. Keskikesällä luonnollisemmat väritykset toimivat tummassa vedessä mainiosti. Keväällä lohikaloille kelpasivat kylmemmät sävyt, tosin olihan vesistö ja vuodenaikakin tuolloin eri.

Kirjoittaja: 
Essi Rikama
Kuuma vinkki: 
1